Omia ajatelmia

Olen tutustunut rotuun vuodesta 2000 lähtien ja ensimmäinen perroni tuli minulle 2004. Monennäköistä -ja luonteista perroa olen näiden vuosien aikana nähnyt, esittänyt näyttelykehissä, hoitanut sekä trimmannut. Omat yksilöni ovat opettaneet minulle paljon siitä, mitä haluan myös rodun puolesta jalostaa eteenpäin ja mitä piirteitä minä arvostan.
 
Espanjanvesikoirissa on esiintynyt vuosien saatossa erilaisia perinnöllisiä sairauksia, joiden kohdalla ei voi olla liian avoin eikä tarkka. Eli toisin sanoen kaikki mahdolliset terveyden osa-alueet rodun jalostuksen tavoiteohjelman -ja toimintaohjeen mukaisesti tutkitaan ja niistä kerrotaan avoimesti.  
Rodussa esiintyvistä sairauksista löytyy kattavasti tietoa allaolevasta linkistä Vesikoirat ryn sivuilta: 
Jotta koira voi elää onnellisesti, on terveys yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. 
 
Toinen hyvin tärkeä seikka on luonne. Espanjanvesikoirien keskuudesta löytyy hyvinkin kirjava valikoima erilaisia luonteenpiirteitä. Itselleni avoin, sosiaalinen ja iloinen luonne on korostunut vuosien saatossa aina entistä enemmän. Arvostan myös hyvää toimintakykyä ja hermorakennetta. Perro on luotu työskentelemään, joten laiska ja välinpitämätön luonteenpiirre ei ole ominaista rodulle. Epävarmuus, arkuus ja aggressio ihmisiä sekä ylipäätään elämän eri asioita kohtaan ovat haastavia piirteitä missä tahansa rodussa. Itse en suostu käyttämään kyseisiä luonteenpiirteitä omaavia yksilöitä jalostuksessa lainkaan. Terveys ja luonne edellä luodaan matkaa jalostuksen parissa.
 
Arvostan myös kaunista ulkomuotoa ja rodunomaisia piirteitä. Perro on alkuperäiseltä käytöltään monipuolinen työkoira, joten sen rakenteen on oltava tarpeeksi vahva luustoltaan muttei liian raskas, jotta kykenee toimimaan sille annetuissa tehtävissään, kuten uiminen/sukellus, metsästys ja paimennus. Nykypäivänä se tarkoittaa myös muun muassa TOKOa, agilitya ja palveluskoiralajeja. 
Espanjanvesikoiran erikoispiirteitä on sen upea turkki, johon kiinnitän myös huomiota. Oikeanlaatuinen karva tekee kaunista nyöriä ja pysyy auki takuttomana lähes itsestään.
 
Tiivistettynä oma ihanne-perroni on terve, täysijärkinen ja työhakuinen koira, On/Off-toiminnolla varusteltuna. 
Kun tehdään - tehdään täysillä ja kun levätään - loikoillaan lupsakasti.