Vimma ensimmäisessä avoimen luokan tottelevaisuuskokeessa 15.10.2016

 

Vimman kanssa päätettiin ekstempore korkata avoin luokka tokon puolella Pieksämäellä 15.10.16. Ruutuun meno ja merkin kierto olivat liikkeinä ne, joita jännitin eniten, koska ne olivat vielä paikoitellen "kesken". Ne liikkeet sitten nollattiinkin. Treeneissä tutussa ympäristössä liikkeet ovat pääosin onnistuneet, mutta tällä kertaa hajut koepaikalla vie voiton Vimman osalta.

Tavoite oli saada tulos ja pitää Vimman vire yllä hyvänä koko kokeen läpi. Ne tavoitteet täyttyivät. Olin tosi tyytyväinen neiti Tättähäärän työskentelyyn. Itse mokasin noudon pisteet, kun tiputin kapulan kädestäni maahan irrotuksen jälkeen. Kauko-ohjauksessa tuli kaksoiskäskyjä 2 krt, niistä tippui liikkeen arvosana. Kuitenkin kymppi kokonaisvaikutuksesta kruunasi koko kokeen, tuomari kehui Vimman iloisuutta ja meidän yhteistyötä.

Kuitenkin päällimmäisin fiilis kokeesta oli hyvä, nyt tiedetään että ruutua ja merkin kiertoa pitää treenata paljon eri häiriöissä ennen seuraavaa koetta. 

Alla videot päivän suorituksista ja tokotulossivulta voi katsoa pisteiden osa-alueet.

Paikallaolo ja muut liikkeet

Nyt hengähdetään hetki kisapuuhista ja odotellaan perheenlisäystä allekirjoittajan lasketun ajan lähestyessä marraskuun alkuun. :)